Kaipaan sinua niin, niin paljon, että päätän vetää päälleni kirkkaimman neuleeni. Hiukseni rätisee, kun sujahdan paksuun, oranssiin, keinokuituiseen neuleeseeni. Kuulen mielessäni, miten sanoisit minut nähtyäsi, että näytän aivan mandariiniltä. Jonka jälkeen heittäisin sinua haisevalla tiskirätillä.
Katsahdan itseäni peilistä matkalla keittiöön. Mitä oikein ajattelin, pohdin ja saan hiukseni rätisemään uudestaan vetäessäni neuleen pois päältäni. Viskaan neuleen nurkkaan maaliämpreiden päälle. Maalarin piti tulla maalaamaan keittiön seinät päärynän vihreällä, muttei häntä ole näkynyt sitten maaliskuun. Maaliskuu, miten kauan siitä on jo? Kaksi, kolme, neljä kuukautta? En tiedä, en tosiaan tiedä.
Avaan radion ja päätän, ettei seinien maalaaminen nyt niin vaikeaa voi olla. Miksi edes palkkasimme maalarin? Revin maalipurkin sulkijat ruuvimeisselillä auki ja ryhdyn sekoittamaan maalia tikulla hitain pyörtein. Maalin väri muuttuu pikkuhiljaa vaaleasta tumman vihreäksi. Vertailimme eri vihreitä iltaisin vuoteessamme. Itse pidin pistaasin vihreästä, etkä voinut käsittää mitä eroa on pistaasin ja pastellin vihreällä. Samaa vihreäähän ne ovat, sanoit. Kunnes näit maaliliuskan, jossa luki Pärön. Meidän keittiömme, sanoit ja sammutit oman yölamppusi.
Havahdun, kun radio alkaa rätisemään kesken Erinin radiohitin. Ulkona on ehtinyt hämärtyä, en tiedä miten kauan olen istunut lattialla maalia sekoitellen. Nousen ylös, väännän maalipurkin kannen takaisin paikoilleen. Katson keittiön ikkunasta hämärtyvää Kehrääjänkujaa. Kellon on oltava paljon, sillä katu huokuu rauhallista tyhjyyttään. Kaukana kerrostalojen takana uinuu Hämeen linna, turvallisesti omalla paikallaan veden vieressä.
Ihan sama, vaikka joku Lauri Tähkä vinoine naamoineen olisi hukkunut Kokemäenjokeen ja kuollut. Kysyn vaan, että miksi sen piti olla juuri sinä maailman kuudesta miljardista ihmisolennosta? Sinä, joka katsoit kanssani The Voice of Finlandia, vaikka vihasit laulurealityä sydämesi pohjasta ja muistit paasata siitä koko puolitoista tuntia, aina, joka viikko. Sinä, joka muistutit aamuisin etanoista pyörätiellä. Sinä, jota ilman ei ole väliä onko keittiön seinät sinapin ruskeat vai päärynän vihreät. Sinä, joka rakastit minua vaikka minulla olisi hölmö oranssi neule päälläni.
Hienosti ja koskettavasti kirjotettu. Tuli vähän surku toista. :c Mikä siis on hyvä juttu koska se tarkottaa et oot saanu hyvin tunnetta mukaan.
VastaaPoistaHyvän mittanen teksti. Oot kans hyvin toistanu noita sanoja eikä se silti tunnu siltä et ois liikaa yritetty, vaan sopii tohon muisteluun. :)
Hieno teksti rakkaudesta ja kuolemasta.
VastaaPoistaMonet pienet seikat kertovat päähenkilön kaipauksesta, tekstin tunnelma ja vire säilyvät hienosti alusta loppuun saakka.
Aloitus ja lopetus kurovat tarinan yhteen eli lopussa palataan alun teemaan. RAkenne siis toimii tässä tekstissä hyvin.
Hienoa!
Niin ja annetut sanat upotettu huomaamattomasti osaksi tekstiä.
Mikä siinä muuten on, kun vihree ei oo vihree, vaan on päärynän, omenan, ruohon ja ties vaikka homeen vihreetä....
VastaaPoistaTakas tekstiin: Erittäin sujuva, hyvin tuli esille tehtävän vaaditavat tunteet, rakkaus ja kuolema - samassa paketissa. Tällaiselle amatöörilukijalle teksti avautuu hyvin, koska siinä tapahtuu niin arkisia asioita=
Hienosti rakennettu teksti. Tarina on sopivan pituinen ja kappaleet kivasti myös yhtä pitkiä. Helpottaa lukemista kummasti.
VastaaPoistaTarinan alku ja loppu ovat hienosti nivottu yhteen. ^^
Annetut sanat ovat hienosti tekstin joukossa, eikä niitä sieltä halua etsiäkkään.
Sielunvamma.
Lähden nyt itkemään.
Ps. Anteeksi myöhäinen kommentti. En ole saanut kommentteja menemään läpi. O.o
Realistinen teksti, tai siis, tuli sellainen olo että tämä on voinut oikeastikin tapahtua. Tehtävässä annetut sanat on käytetty järkevästi eikä tule sellaista oloa, että ne olisi pakolla pistetty tarinaan mukaan. Teksti on myös kivan pituinen ja kappaleet jaoteltu sopivasti. Oikein bueno. ^^
VastaaPoista